Uusi alku

Uusi alku. Kaksi sanaa, jotka molemmat sisältävät toiveita ja unelmia jostain paremmasta. Mietin, kuinkahan monta kertaa olen aloittanut alusta. Olen aloittanut opinnot monta kertaa. Alusta. Olen vaihtanut työpaikkaa ja aloittanut uuden työn. Alusta. Olen aloittanut harrastuksen, laihduttamisen ja kirjoittamisen monta kertaa uudestaan alusta. Ja tässä sitä taas ollaan. Alussa jälleen.

Joskus elämä pysähtyy. Ei niin dramaattisesti eikä suurin selityksin. Vaan hiljaa hiipuen. Ehkä jokin, joka ennen tuntui tärkeältä, ei enää tunnu samalta. Ehkä huomaat, että olet elänyt autopilotilla, täyttänyt päiviä tekemisellä, mutta mieli ja sydän ovat jääneet sivuun.


Ja silloin syntyy ajatus: “Ehkä on aika aloittaa alusta”.

Kun sanoo aloittavansa alusta, voi ajatella, että alun pitäisi olla jotain suurta ja näkyvää. Uusi työ, uusi kaupunki, uusi ihminen. Mutta todellisuudessa se alkaa usein sisältä.

Uusi alku voi olla päätös hengittää syvään ja sanoa itselleen:

“Haluan voida paremmin.”

“Haluan herätä aamulla ilman painavaa tunnetta rinnassa.”

“Haluan tuntea olevani elossa.”

Joskus se tarkoittaa, että päästää irti jostain, mikä ei enää sovi elämääsi. Toisinaan se tarkoittaa, että palaat siihen, minkä olit jo unohtanut - omaan itseesi.

Jos odottaa suurta messiaanista julistusta suuresta hetkestä, jolloin alkaa uusi elämä, saa odottaa. Muutos rakentuu pienistä teoista, valinnoista. Siitä, että alat taas hymyillä, vaikka vähän väsyttää. Siitä, että uskallat sanoa “en enää jaksa”. Siitä, että alat kuunnella, mitä oikeasti tarvitset.

Lohdullista on, että joka päivä voi aloittaa alusta. Sinä saat aloittaa uudelleen - niin monta kertaa kuin tarvitset. Vaikka useasti päivän aikana. Koskaan ei ole myöhäistä vaihtaa suuntaa, pysähtyä ja sanoa:

“Nyt. Tästä alkaa minun uusi alku.”

Uusi alku ei ole loppu. Se on lupaus. Lupaus siitä, että elämä jatkuu - ja että sinä olet yhä tässä, valmiina löytämään itsesi uudelleen.

Joten olen tässä, uudessa alussa.

Minun uusi alkuni tarkoittaa kirjoittamiseen palaamista, historian opiskelua yliopistossa (jo kolmas ammatti) ja uuden osa-aikatyön etsintää. Se tarkoittaa itseeni tutustumista, hyvinvointia tukevan arjen löytämistä ja kutomista. Nämä ovat työkalut, joilla selviän masennuksesta ja työuupumuksesta. Olen varma siitä.

Millainen on sinun uusi alkusi?

Kommentit