Näkyväksi tuleminen

Joskus riittää, että kirjoitat sanat, jotka vievät sinua kohti itseäsi. Tässä kirjoituksessa pohdin, miksi julkinen puhuminen itselle tärkeistä asioista voi tuntua vaikealta, ja miten rohkeus voi ilmetä hiljaisesti.

Ehkä näkyväksi tuleminen ei tarkoita pelkästään sitä, että muut näkevät meidät, vaan että me itse suostumme katsomaan itseämme lempeämmin.

Tervetuloa lukemaan – ehkä löydät tästä myös oman tarinasi kaikuja.

 Näkyväksi tuleminen

Perustin hetki sitten kasvottoman Instagram-tilin nimeltä kiirehdihitaammin. Ajatuksenani oli löytää paikka, jossa voisin olla minä, ilman että minun tarvitsee olla joku. Halusin jakaa ajatuksiani elämästä, hyvinvoinnista, kutomisesta, historiasta – asioista, jotka tuovat minulle merkitystä, mutta jotka usein jäävät arjen metelin ja muiden odotusten varjoon.

Halusin tulla näkyväksi, mutten esille.

Se on tärkeä ero. Näkyväksi tulemista ei ole aina se, että seisoo lavalla, kameran edessä tai puhuu painokkaasti omalla nimellään. Näkyväksi voi tulla myös hiljaa, varovasti, anonyymisti – esimerkiksi kirjoittamalla. Tunsin, että haluan jakaa, mutta en ollut valmis katsottavaksi.

Miksi näkyväksi tuleminen pelottaa?

Minua ujostuttaa puhua ääneen asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. En siksi, että ne olisivat häpeällisiä, vaan koska ne ovat minun. Minulle oikeasti tärkeitä asioita. Niihin liittyy herkkyyttä, haavoittuvuutta ja aitoutta – ja juuri siksi pelkään, että ne torjutaan. Eniten pelkään, että minut torjutaan.

En pelkää ventovieraita – heidän ohi kulkevat mielipiteensä eivät jää mieleeni asumaan. Pelkään tuttuja. Niitä, jotka tuntevat minut jostain muualta, mutta eivät tätä puoltani. Mitä jos he hämmentyvät? Mitä jos he naurahtavat? Mitä jos he ajattelevat, että "mitä tuokin nyt kuvittelee olevansa"?

Usein sanotaan, ettei muiden mielipiteellä ole väliä. Mutta onhan sillä. Ihmisyys on sosiaalista, haluamme tulla hyväksyvästi nähdyksi. Eivätköhän melkein kaikki meistä toivo, että joku ymmärtää – tai ainakin pysähtyy hetkeksi kuulemaan.

Anonyymi näkyvyys – ristiriita vai turvasatama?

Joku rohkeampi olisi perustanut tilin omilla kasvoillaan ja nimellään. Olisi laittanut kuvia, puhunut kameralle, ottanut tilansa äänekkäämmin. Minä en ole vielä siinä. En ehkä koskaan. Mutta tiedätkö mitä? Tämäkin on rohkeutta. Tulla näkyväksi tavalla, joka on itselle mahdollinen juuri nyt.

Minulle tämä on ollut tapa harjoitella. Kirjoittaa. Jakaa. Antaa omien ajatusten ja intohimojen tulla valoon, vaikka minä itse seisoisin vielä hieman varjossa. Ehkä jonain päivänä astun lähemmäs aurinkoa. Ehkä en. Mutta tällä hetkellä minulle riittää, että joku lukee sanojani ja löytää niistä jotain tuttua ja samaistuttavaa.

Sanoilla rakentuva näkyvyys

Kirjoitan nyt myös blogia, jossa jaan ajatuksiani hyvinvoinnista, kirjoista – no ylipäätään elämästä. Instagramiin postailen asioita, jotka tekevät minulle hyvää: kauniita yksityiskohtia arjesta, käsitöitä, historiaa, kirjojen sitaatteja, hyvinvointia. Lisäksi kirjoitan Substackissa jatkokertomusta nimeltä Uusi alku – romanttista tarinaa arjen keskeltä, jossa on valoa, lempeyttä ja toivoa. Sellaista tarinaa, mitä itsekin kaipaan.

Kirjoittaminen on minulle näkyväksi tulemista. Ei ehkä heti sinulle, mutta ensin itselleni. Sillä joskus näkyväksi tuleminen ei tarkoita vain sitä, että muut näkevät meidät. Se tarkoittaa sitä, että me itse katsomme itseämme tarkemmin, myötätuntoisemmin ja lempeämmin. Että me suostumme tunnistamaan omat kaipuumme ja intohimomme – ja annamme niille tilaa.

Ehkä tämä riittää. Ehkä ei. Mutta tänään tämä on tarpeeksi.

Tänään minä olen näkyvä – ainakin itselleni.

Kiitos, että luit.

Jos tunnistit itsesi tästä tekstistä, tervetuloa seuraamaan matkaani Instagramissa @kiirehdihitaammin tai Substackissa, jossa julkaisen uuden osan Uusi alku -tarinasta joka keskiviikko ja näitä ajatuksiani joka lauantai. Olisi ihanaa kuulla sinusta.